perjantai 11. heinäkuuta 2025

Kuvien jakaminen verkossa aiempaa riskialttiimpaa

Vuoden 2022 jälkeen olen tietoisesti poistanut kuvituksiani ynnä muuta materiaaliani verkosta. Syy on tietysti AI. Koska kehitysvauhti ylittää kehittämisen reunaehtojen määrittelyt ja rajojen asettamisen, niin olen katsonut parhaaksi pitää uusien kuvituksieni verkkojakelun toistaiseksi minimissä. Vakavasti harkitsen osallistumista fyysisiin näyttelyihin, joihin minua on pyydetty jo vuosia, mutta vasta nyt asiat etenenevät. Tekstiä suollan tänne silti.

tiistai 1. huhtikuuta 2025

HS - Niinkutsuttu sivistysala ehdottelee lennokkaasti ennen vaaleja.

Kun tuottamattomaksi osoittautuneesta tutkinnosta päättää päästä tuottavamman tienestin makuun, asiaa tulisi tukea, ei hankaloittaa. Tuollaisen kymppitonnin verotaakan työllistynyt korkeakoulutettu kuittaa jo ennen kesälomia. Jos taas tuottamattomaksi osoittautunut tutkinto jää ainoaksi taloussyistä, voi käydä niin, että sinänsä hyvää tarkoittava teologi erehtyy vaikkapa salakuljetusalalle ja rikoksen poluille, tai porttiteorian kautta jopa poliitikoksi tai vielä pahemmaksi - lobbariksi tai ministerin erityisavustajaksi.

keskiviikko 26. helmikuuta 2025

Neljän vuoden temppu

Temppu ja kuinka se tehdään:

Perustetaan kryptovaluutta. Mielummin rouvallekin oma.

Kerrotaan, että tullaan suosimaan kryptoja. Niiden arvo saadaan nousemaan.

Kerrotaan, että kaikille rajoille tulee tulleja. Osakekurssit laskevat.

On ostamisen aika. Kryptoilla kun ostaa, niin siihen ei oikeaa rahaa kulu.
Sitten viimeistään kun 4 vuotta on kulunut, niin tullit poistuvat ja osakkeiden kurssinousu on pystysuoraa. Kryptopiikki on imuroitu tyhjäksi osakkeita vastaan.

Junior kiittää.

maanantai 10. helmikuuta 2025

Tekoälystä

HS

Tekoälyn tuottamissa kuvallisissa vastauksissa on nykyisin kiusallinen piirre, joka on se ettei tekoälyn asiantuntemattomuus estä tekoälyä antamasta vastausta.
Ihmisäly yleensä tunnistaa nöyrästi tietämättömyytensä ja palaa tutkimaan asiaa lisää, antamatta vastausta.
Kun tekoälyn perusperiaate on tehdä iteroimalla tarkentuvia vastauksia, niin tuo on lääketieteessä ja varsinkin elämää ylläpitävien ratkaisujen osalta - yksilön kannalta - vähintäänkin kiusallista.

tiistai 4. helmikuuta 2025

Lähtökohtia muotoiluun

Lähtökohtia muotoiluun

Vain modernista tulee vanhanaikaista. Tämä Oscar Wilden lausahdus on hyvä pitää mielessä.

torstai 16. tammikuuta 2025

Intuitiosta päätöksenteossa

HS

Analyyttisessä päätöksentekoprosessissa on suuri riski, että jäädään junnaamaan ja ynnäämään faktoja ajan ajaessa asian ohi. Paras päätös on usein se, joka saadaan tehtyä. Kantapään kautta opittuun kokemukseen perustuva intuitio on nopea ja oikeansuuntainen, joskin hankalasti mitattavissa.

perjantai 23. elokuuta 2024

Asleep at the Wheel

Olen huomannut ärsyyntyväni keikkapaikoilla aktiivisesti kuvaavista oman elämänsä D. A. Pennebakereista. Varsinkin, jos huomaan käytettävän kapineen olevan videokuvauksen aikana pystyasennossa. No, menin sitten häiriköimään erinomaisella keikalla kanssanauttijoitani sillä, että kaivoin oman kamerani, joka toimisi myös puhelimena tarvittaessa, noin sekunniksi esille. Otin yhden kuvan. Ihan ok. Asleep at the Wheel oli todellakin hereillä Helsingissä.