Art, design, music, culture
Perustetaan kryptovaluutta. Mielummin rouvallekin oma.
Kerrotaan, että tullaan suosimaan kryptoja. Niiden arvo saadaan nousemaan.
Kerrotaan, että kaikille rajoille tulee tulleja. Osakekurssit laskevat.
On ostamisen aika. Kryptoilla kun ostaa, niin siihen ei oikeaa rahaa kulu.
Sitten viimeistään kun 4 vuotta on kulunut, niin tullit poistuvat ja osakkeiden kurssinousu on pystysuoraa. Kryptopiikki on imuroitu tyhjäksi osakkeita vastaan.
Junior kiittää.
Tekoälyn tuottamissa kuvallisissa vastauksissa on nykyisin kiusallinen piirre,
joka on se ettei tekoälyn asiantuntemattomuus estä tekoälyä antamasta vastausta.
Ihmisäly yleensä tunnistaa nöyrästi tietämättömyytensä ja palaa tutkimaan asiaa lisää, antamatta vastausta.
Kun tekoälyn perusperiaate on tehdä iteroimalla tarkentuvia vastauksia, niin tuo on lääketieteessä ja varsinkin elämää ylläpitävien ratkaisujen osalta - yksilön kannalta - vähintäänkin kiusallista.
Vain modernista tulee vanhanaikaista. Tämä Oscar Wilden lausahdus on hyvä pitää mielessä.
Analyyttisessä päätöksentekoprosessissa on suuri riski, että jäädään junnaamaan ja ynnäämään faktoja ajan ajaessa asian ohi. Paras päätös on usein se, joka saadaan tehtyä. Kantapään kautta opittuun kokemukseen perustuva intuitio on nopea ja oikeansuuntainen, joskin hankalasti mitattavissa.
Olen huomannut ärsyyntyväni keikkapaikoilla aktiivisesti kuvaavista oman elämänsä D. A. Pennebakereista. Varsinkin, jos huomaan käytettävän kapineen olevan videokuvauksen aikana pystyasennossa. No, menin sitten häiriköimään erinomaisella keikalla kanssanauttijoitani sillä, että kaivoin oman kamerani, joka toimisi myös puhelimena tarvittaessa, noin sekunniksi esille. Otin yhden kuvan. Ihan ok. Asleep at the Wheel oli todellakin hereillä Helsingissä.
En tiedä kuinka vastuullinen artikkelin kirjoittaja on nähdäkseni eri kulmalla asiaan lähestyvästä klikkiotsikosta. Klikkiotsikot - nykyjournalismin syöpä. Moiset otsikon-ohi -kirjoitukset toivat aikoinaan armotta hylätyn arvosanan niillä oppitunneilla, joita minä onnistuin käymään viime vuosituhannella. Ennen kuin itse syyllistyn samaan, niin loikkaan asiaani, josta otsikolla aloitin.
Harrasteautoilun syyllistäminen päivittäisautojen polttoainekulutukseen ja päästömittauksiin verraten on epäreilua. Olkoonkin, että katalysaattorit uusissa polttomoottoriautoissa sitovat itseensä pienhiukkasia, niin jo periaatteellisella tasolla "montako litraa sadalla kilometrillä" -vertailu harrasteauton ja päivittäisauton välillä johtaa harhaan.
Esimerkki tähän omasta harrasteautoilustani: olen viimeksi tankannut oman harrasteautoni vuonna 2014. Päästöjen määrä on tuossa kuusikymmentävuotiaassa autossa tuskin vertailukelpoinen päivittäiskäytössä olevaan autooni - olisi se sitten mikä tahansa. Jos näitä liikkumisvälineitä verrattaisiin aidosti toisiinsa, pitäisi verrata kuusikymmentävuotiasta yhtä autoa kolmen vuoden välein vaihdettuihin kahteenkymmeneen autoon ja niiden valmistusrasitukseen päästöjen ohella.
Autojen ja minkä tahansa menneen maailman käyttötavaran kunnostus ja ylläpito käyttö- tai jopa museokuntoiseksi omaa eri mittaroinnin kuin ekologiarinnastukset tulevaisuuden kulkuvälineisiin. Jos muinaiset tekniikat kulttuuriperinnöstämme jäävät unholaan, on hyvin vaikeaa poimia menneisyydestä ne toimivat keinot, joiden avulla uusia innovaatioita luodaan. Ovatko uudet keksinnöt pahasta? Vanhat ovat ainakin joutuneet helpoiksi maalitauluiksi. Nimeltämainitsematon kapinaryhmä pysäyttää istumalakoillaan niin julkista kuin yksityistäkin elämänkulkua. Ehkä se pyöräkin olisi pitänyt jäädä keksimättä.
No niin, nyt karkasin taas otsikon alta. Klikkiartikkeli lipsahti tylsän otsikon alle.
