Helsingin liikennejärjestelysuunnitelmat

Helsingin ydinkeskusta on rautateiden saapumisen jälkeen sijoittunut rautatieaseman eteläpuolelle, kohtaan jossa raiteet pystyy ohittamaan ja saavuttamaan niin idästä kuin lännestä. Etelä-Helsingistä paikalle saapujat ovat siitä mainiossa asemassa, että he voivat kävellä asemalle, koska etäisyys Helsinkiä rajoittavaan merenrantaviivaan on niin lyhyt. Koska Helsingissä ei ole muiden rantakaupunkien tapaan kaupunkia halkovaa jokea, me helsinkiläiset olemme olleet yhtenäisiä stadilaisia ilman toispuol-Jokkeja kinaamassa sillankupeessa. Mutta ehei! Nyt alkaa uusi aika. Kun kyydität lähimmäisesi junalle, vaihtoehtonasi on palata takaisin samaan suuntaan, vaikka olisitkin haluamassa Itäkeskuksen sijaan Meilahteen. Kun se seuraava ehdotus kuitenkin on, että mikset pösilö vie sitä sukulaistasi Pasilaan, niin voin kertoa, ettei kukaan Pasilan asemalla käynyt kuski ole sitä mieltä, että ensikertalainen junamatkaaja pärjäisi omin avuin oikealle raiteelle kapsäkkiensä kanssa ajoissa. Mutta niinhän siinä käy, Helsingin päärautatieasema kuihtuu ja näivettyy pyöräilyn erityisalueeksi. Meinaa lipsahtaa kirosana tähän. Samalla vaivalla heitän jatkossa sen sukulaisen perille asti, moottoriteitä pitkin ajaessa omaa aikaa taitaa jopa säästyä, kun ei tarvitse seikkailla pitkin Pengerkatuja. Unohtakaa junanne ja keskustanne. -Vanhis

Asleep at the Wheel

Olen huomannut ärsyyntyväni keikkapaikoilla aktiivisesti kuvaavista oman elämänsä D. A. Pennebakereista. Varsinkin, jos huomaan käytettävän kapineen olevan videokuvauksen aikana pystyasennossa. No, menin sitten häiriköimään erinomaisella keikalla kanssanauttijoitani sillä, että kaivoin oman kamerani, joka toimisi myös puhelimena tarvittaessa, noin sekunniksi esille. Otin yhden kuvan. Ihan ok. Asleep at the Wheel oli todellakin hereillä Helsingissä.

Ekologiasta ja kulttuuriperinnöistä

HS: ”Olen eri sukupolvea” – Coldplayn jäsenen bensan­katkuinen harrastus poikkeaa yhtyeen sanomasta

En tiedä kuinka vastuullinen artikkelin kirjoittaja on nähdäkseni eri kulmalla asiaan lähestyvästä klikkiotsikosta. Klikkiotsikot - nykyjournalismin syöpä. Moiset otsikon-ohi -kirjoitukset toivat aikoinaan armotta hylätyn arvosanan niillä oppitunneilla, joita minä onnistuin käymään viime vuosituhannella. Ennen kuin itse syyllistyn samaan, niin loikkaan asiaani, josta otsikolla aloitin.

Harrasteautoilun syyllistäminen päivittäisautojen polttoainekulutukseen ja päästömittauksiin verraten on epäreilua. Olkoonkin, että katalysaattorit uusissa polttomoottoriautoissa sitovat itseensä pienhiukkasia, niin jo periaatteellisella tasolla "montako litraa sadalla kilometrillä" -vertailu harrasteauton ja päivittäisauton välillä johtaa harhaan.
Esimerkki tähän omasta harrasteautoilustani: olen viimeksi tankannut oman harrasteautoni vuonna 2014. Päästöjen määrä on tuossa kuusikymmentävuotiaassa autossa tuskin vertailukelpoinen päivittäiskäytössä olevaan autooni - olisi se sitten mikä tahansa. Jos näitä liikkumisvälineitä verrattaisiin aidosti toisiinsa, pitäisi verrata kuusikymmentävuotiasta yhtä autoa kolmen vuoden välein vaihdettuihin kahteenkymmeneen autoon ja niiden valmistusrasitukseen päästöjen ohella.

Autojen ja minkä tahansa menneen maailman käyttötavaran kunnostus ja ylläpito käyttö- tai jopa museokuntoiseksi omaa eri mittaroinnin kuin ekologiarinnastukset tulevaisuuden kulkuvälineisiin. Jos muinaiset tekniikat kulttuuriperinnöstämme jäävät unholaan, on hyvin vaikeaa poimia menneisyydestä ne toimivat keinot, joiden avulla uusia innovaatioita luodaan. Ovatko uudet keksinnöt pahasta? Vanhat ovat ainakin joutuneet helpoiksi maalitauluiksi. Nimeltämainitsematon kapinaryhmä pysäyttää istumalakoillaan niin julkista kuin yksityistäkin elämänkulkua. Ehkä se pyöräkin olisi pitänyt jäädä keksimättä.

No niin, nyt karkasin taas otsikon alta. Klikkiartikkeli lipsahti tylsän otsikon alle.

Taide- ja muotoilumatkat

Viime vuosina - kun koronasulut eivät ole olleet esteenä - olen kiertänyt kotimaan ohella myös ulkomaiden museoita. Matkakohteina ovat olleet Berliini, Düsseldorf, Tukholma, Tallinna, Hampuri ja viimeisimpänä Wien. Matkailu avartaa. On riemuisaa kun yht'äkkiä huomaan muistavani jotain taidehistorian tunneiltani kymmenien vuosien takaa - tämä on SE, josta tentin silloin ja silloin! On eri asia nähdä jotain oikeasti itse. Taidehistoria mustavalkoiselta A4-valokopionipulta ei oikeasti anna samaa käsitystä kuin lehtikullalla päällystetty seinäfresko. Tulen postaamaan tähän joitain matkakuviani, mutta ne toimivat vain herätteinä ja kehotuksena itselleni ja muille - käykää katsomassa asioita itse.

Näkökulmia muotoiluun

Uniikki muotoilu vaikeutuu sitä enemmän mitä lähemmäs perusmuotoja l. primitiivejä muoto pelkistyy. Kun kupin korva on ympyränmuotoisella poikkileikkauksella ympyränmuotoisella radalla muotoiltu eli torus eli "donitsi", ei kupin korvan muotoa voi kovin uniikkina pitää. Vertailun vuoksi muut yleiset muotoiluprimitiivit: Kartio, pyramidi, pallo, sylinteri, putki ja kuutio. Pyöreänurkkainen, litteä suorakaiteenmuotoinen poikkileikkaus ellipsinmuotoisella radalla on monimutkaisempi muoto ja lähtökohtaisesti on tällaisella muodolla on suurempi mahdollisuus päätyä lopputuloksessa uniikkiin muotoiluun.

Kolmisenkymmentä vuotta sitten siirryin kopio-stratocasterista oikean Fender Telecasterin soittajaksi. Nyt sitten vuosien jälkeen samalla ympyrä sulkeutuu ja siirryn porrasta ylemmäs. Blondi tuli taloon. Fender Stratocaster. Maailman kaunein esine. Kiitos Leo Fender.

Crazy Rhythm